2.7.2014 Matkustaminen on perseestä

Matkustamisen ilahduttavimpia piirteitä on ajatella sitä jälkikäteen. Silloin kaikki tuntuu jotenkin hyvältä. Eeli kakkasi hotellihuoneen lattialle Frankfurtissa keskiviikkona 2.7.2014. Kuinka tähän päädyttiin?

Matkapäivä alkoi tiistaina 1.7. kiihkeästi poratessani vaatehuoneen hyllyjä takaisin seinään, sillä hyllyt romahtivat alas Auran lisätessä sinne yhden kolikon kokoisen koriste-esineen. Automatkalle Helsinkiin lähdettiin akateemisesti myöhässä, mutta perille päästiin ajoissa. Eeli tosin oksensi autoon. Lentomatka oli lopulta ihan ok, joka oli täysin takana matkustavien rouvien ymmärtäväisyyden ansiota. Muutaman tunnin odotus Frankfurtin lentokentällä päättyi Namibian lennon turvatarkastukseen, kun huomasimme Ipadimme kadonneen. Se oli jäänyt edelliseen lentokoneen tuolin taskuun. Aikaa laitteen etsimiseen ei liiemmin ollut, joten suuntasimme hetken ihmettelyn jälkeen passintarkastukseen. Tässä kohtaa virkailija alkoi vaatia viisumeja, joita meillä ei ollut. Matkamme päättyi tähän. Lähdimme, ehkä jo jonkin verran turhautuneina, etsimään hotellia ja nukkumaan pääsimme kymmenen jälkeen paikallista aikaa. Eeli nukkui hyvin, mutta vanhemmat huonommin. Aamulla Eeli kakkasi kokolattiamatolle.

Tässä kohtaa herää kysymys, miksi emme päässeet Namibian koneeseen? Olemme tehneet työviisumihakemuksemme huhtikuussa ja Aura on saanut hyväksymiskirjeen. Itse viisumit saadaan normaalin käytännön mukaan Windhoekista. Lentokentällä virkailija halusi nähdä viisumimme joita ei siis vielä ollut. Tämän jälkeen hän kaipasi hyväksymiskirjeitä, joka löytyi vain Auralta. Näin ollen ainoastaan Aura olisi voinut mennä portista sisään. Tässä kohtaa saimme apua myös Namibian kunniakonsulilta ja Namibian suurlähettiläältä, jonka kanssa virkailija ei suostunut edes keskustelemaan. Tilanteen teki entistä absurdimmaksi se, että työlupa-asiamme eivät kuulu lentokenttävirkailijoiden arvioitavaksi millään tavalla. Ne ovat meidän ja Namibian sisäministeriön välisiä asioita. Suomalainen saa olla maassa ilman viisumia 90 päivän ajan. Virkailija takertuikin vain siihen tosiasiaan, että meillä oli paluuliput vasta marraskuussa, jolloin oleskelumme ylittäisi kolme kuukautta.

Keskiviikko-aamu alkoi aurinkoisella säällä ja muutamia keskusteluja on käyty suurlähetystön kanssa. Toivoa on… Ipad löytyi Lufthansan Lost & Found -toimipisteestä. Tässä oli onni myötä, koska laite oli ilmestynyt sinne vasta tänä aamuna.  Jos olisimme lähteneet edellisenä päivänä, niin laite olisi jäänyt lentokentälle kenties ikuisiksi ajoiksi. He säilyttävät tavaroita vain kolme kuukautta. Meille on varattu lento Windhoekiin täksi illaksi klo 20.10. Toivottavasti saamme asiat siihen mennessä hoidettua.

PS. Päivä Frankfurtin lentokentällä maksaa noin 500 euroa sisältäen lentojen siirrot, hotellin ja muut kulut. Ei näitä kovin montaa täällä viitsisi viettää.

Frankfurtissa on ihqua!