Maanantaina kävimme hakemassa Eelille lavantautirokotteen,
täältä niitä saa, vaikka Euroopasta olivatkin loppu. Ilmeisesti Etelä-Afrikassa
tehdään kaikenmoista piikkiä ja pilleriä Afrikan tarpeisiin. Pääsimme myös
vihdosta viimein sinne ostoskeskukseen, josta ostimme esimerkiksi Eelille potan
ja kylpytakin, sekä liian isot tyttöjen sukkahousut. Täällä ilmeisesti ei ole juuri
tapana sukkahousuja käyttää, pojilla ollenkaan ja tytöilläkin ilmeisesti vasta
vähän isompina. Kummallista, sillä Windhoekissa ja epäilemättä siitä etelään
niille on kyllä tarvetta. Kävimme illalla myös paikallisessa kiinalaisessa,
joka oli erittäin hyvä. Eeli rikkoi siellä riisilusikan. Lodgessa Eeli ehti
vierailumme aikana rikkomaan kaksi lasia, ja täällä pohjoisessakin jo yhden.
Tänään ostimme kaupasta Eelille muovimukeja ja kippoja…
Tiistaina oli Ristolla sekä aamupala että lounaspalaveri,
(jonka jälkeen Eeli meni päikkäreille,) joten me Eelin kanssa leikimme ja
teimme vedenkeitinruokaa lodgessa.
Keskiviikkona lähdimme toiveikkaina hakemaan passejamme
viisumeineen, mutta emme niitä tietenkään saaneet. Kymmenpäivää menee niihin
kaiken kaikkiaan, sanottiin. No, onneksi jono ei ollut pitkä. Sitten pikaisesti
ostamaan kaupasta huulirasvaa (täällä on hirmu kuiva ilma, meikä saa olla
huulia ja käsiä rasvaamassa koko ajan), jotta saatiin maksettua sopivaa rahaa
auton sillä välin pesseelle parkkivartijalle, ja selvittelemään puhelinten
liittymäongelmia, koska totta kai sellaisiakin oli! Noh, Risto voi kuulemma
yksin hakea meidän kaikkien passit ensi keskiviikkona, ja saa kuulemma
lentääkin maan sisäisillä lennoilla omalla ajokortillaan. Saapi jälleen nähdä.
Lähdimme siis kohti pohjoista yhden yön taktiikalla ja heti
huomasi, että ilma alkoi lämpenemään. Yö tosin oli kylmä, sillä
yöpymispaikassamme ei ollut mitään lämmitystä, ja autotie oli hieman liian
liikennöity ja lähellä myös minun unieni onnistumiseksi. Eeli molskahti
aamupalaa odotellessa lodgen uima-altaaseen. Juoksi allekirjoittanutta karkuun,
eikä ihan ehtinyt pysäyttää ennen altaan portaita, jotka kieltämättä hieman
hämäävästi ulkonivat muusta altaasta. Risto oli kuullut terassille vain Eelin
huudon ”Apuaa, apuaa” eikä molskahdusta ollenkaan. Eeli tosin pysyi jaloillaan
/ polvillaan eikä siis kastunut kuin napaan asti.
Toisena ajopäivänä Risto sai Pohjoismaiden Namibian suurlähetystöstä soiton, että viisumit ovat nyt saatavilla sisäministeriöstä. Niinpä tietenkin. Jatkoimme siis pohjoiseen
ja ajoimme pätkän Etoshan kansallispuiston poikki. Kirahveja oli useaan
otteeseen tiellä, mutta näimme paljon myös muita eläimiä. Eeli huuteli niille
innoissaan ikkunasta, etenkin kirahveille. Eeli jopa matkusti hetken aikaa mun
sylissä etupenkillä, kun eihän se raukka nähnyt omalta paikaltaan toiseen
suuntaan yhtikäs mitään, kun meidän auto oli niin täyteen pakattu! Pohjoiseen
kun oli matkalla Windhoekista muutakin tavaraa kuin meidän omat kamat. Kun pääsimme
Etoshan pohjoiportista pihalle, vaihtuivat norsut, kirahvit ja antiloopit
lehmiin, vuohiin ja aaseihin, joita sai yhtälailla väistellä ja varoa teillä,
joilla ajeltiin kaksin-, kolminkertaista vauhtia.
Torstai-iltana saavuimme perille Oniipaan. Täällä
pohjoisessa on vihdoin lämmin. Siis ulkona on lämmin, ja sisällä viileämpää.
Jos sisällä tulee siis kylmä, voi käydä ulkona lämmittelemässä! Hienoa hiekkaa
on koko piha-alue, sitä siis on lisääntyvissä määrin myös sisällä. Eeli oli
ihan innoissaan, kun pääsi vihdoin kunnolla potkimaan palloa, ja tietysti on mukavaa,
kun saa olla paljain varpain. Täällä ilmeisesti ei vielä tähän aikaan vuodesta
ole juuri mitään myrkyllisiä eläimiä, joten pihapiirissä voi temmeltää melko
vapaasti.
Täällä on viimevuosina tapahtunut vaikka mitä, meillä on
jopa moderni lähikauppa ihan kävelymatkan päässä. Tänään kävimme Ondangwassa,
lähikaupungissamme, isossa supermarketissa, joka oli myös täysin uudistunut.
Ihan kuin missä tahansa Euroopan isossa kaupassa olisi käynyt, paitsi
pakkauskoot olivat suurempia. Unohdimme tietysti ostaa puolet tavaroista, mutta
ehkä ensi kerralla sitten. Olemme tavanneet jo paljon paikallisia, esim. Ainan,
lapsenlapsensa Helenan sekä Hilman ja Sylvian. Aamulla meille tuotiin myös näytille
Eelille hoitajaehdokas Dniina, jonka etsiminen täällä on kuulemma ollut jo kovasti
vauhdissa! Tästä kenties lisää myöhemmin.. Samassa pihapiirissä näissä
lähetysseuran taloissa asuu myös vielä tämän kuun suomalainen vapaaehtoistyössä
oleva pariskunta sekä toisen heistä turisteiksi hetkeksi tulleet vanhemmat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti