Öisiä ääniä on paljon. Autotie kulkee suhteellisen lähellä, eikä meidän ja sen välissä ole lähes mitään. Tai siis, seinä on kyllä paksu, muttei eristä ääntä lainkaan (puheesta normiäänellä toisella puolen seinää saa melko hyvin selvää.) Ja autot ajelevat ahkerasti myös pimeään aikaan. Meillä asuu myös pihapiirissä pieni lepakkoparvi (kymmenisen otusta), jota voi käydä ihmettelemässä päivisin pihan korkeimman puun juurelta, kun ne nukkuvat päiväuniaan lehvistössä. Muutoin niistä ei ole häiriötä, mutta kovin kovaäänisiä ne ovat valvoessaan, siis öisin. Niistä kuuluu kahdenlaisia ääniä; jonkinmoista siritystä, joka ei ole ollenkaan paha, sekä kirskunaa, joka on paha. Kuulostaa siltä kuin joku vääntäisi kampea, jossa yksi kohta on pahasti ruostunut. Aamuyöstä äänet herättävät herkästi sekä minut että Riston. Siinä ulkoa tulevat äänet.
Sisällä ääniä päästelee lähinnä meidän sänky. Jouset lienevät hieman ruosteiset, sillä sänkyyn kiipeäminen tai asennon vaihtaminen on mahdotonta ilman narinaa ja natinaa, eli ilman että herättää itsensä ja toisen. Eeli jatkaa unielämäänsä öisin kuten kotonakin, eli nukkuu nyt omassa sängyssään, josta könyää meidän väliimme joskus aamuyöstä herättämään meidät kuuntelemaan lepakkoja ja vilkastuvaa aamuliikennettä ja nukahtaa itse lähes välittömästi.
Risto ehtikin jo kirjoittaa, että olemme muuttaneet. Tähän liittyi omien tavaroiden lisäksi astioiden ja aterimien mini-inventointi, jota Risto ei kestänyt katsella minun tekevän. Molemmissa taloissa oli samoja kippoja ja lautasia, ja minusta oli vain loogista, että vein keskenään samanlaiset samaan taloon ja keittiöön. Esimerkiksi lusikoita on yli kymmentä eri sorttia! Moni on varmaan ottanut tänne mukaan yhdet aterimet, joten täällä on mistä valita! Onneksi silti molemmilla taloilla on myös hieman isompi määrä samanlaisia haarukoita ja veitsiä, ettei parin metsästykseen tarvitse käyttää kovasti aikaa!
Täällä käy aina silloin tällöin joku myymässä jotakin, tänään ostin juuri papaijan ja marjoja. En muista marjojen nimeä, mutta ilmeisesti meidänkin pihallamme kasvaa puu, josta ne ovat peräisin. Meidän puussamme – kenties samassa, jossa lepakot asuvat – ei tosin ole nyt marjoja. Marjoissa/hedelmissä ei ole juurikaan syötävää, sillä niissä on iso kivi keskellä, ja hedelmäliha pitää jäystää reunoilta. Ne näyttävät isoilta rusinoilta, joissa on pieni kara, ja maistuvat melko miedosti viikunalle. Eeli pitää niistä kovasti, kun niitä saa pyöritellä suussa, ja on ainakin minua etevämpi niiden syömisessä.
Eeli harjoittelee myös ahkerasti pottailua, eli hengailee paljon ilman vaippaa. Housut on kuitenkin pakko pitää päällä, sillä muutoin pihan hienoa hiekkaa on ihan joka paikassa (vs. nykytilanne housujen kanssa, kun sitä on vain lähes joka paikassa). Siis: Eeli pissaa todella monet housut päivittäin. Eeli kyllä alkulirahduksen jälkeen osaa pidättää ja suurin osa pissasta tulee pottaan, mutta pyykkiäkin tulee paljon. Tai siis aika usein housut vain huuhdellaan ja laitetaan kuivumaan ja otetaan sitten taas kahden tunnin kotikäyttöön. Pyykkiä pesetämme meme Ainalla ehkä viiden päivän välein, jolloin Eelin housut ovat taas hetken oikeasti puhtaat.
Tänään olin vain aamupäivän sairaalassa, sillä Eeli oli ensimmäistä kertaa muutaman tunnin kaksin hoitajansa kanssa. Huomenna ja perjantaina on tarkoitus tehdä samalla tavalla, ja olettaen, että huominen ja ylihuominen testaus hoitajan nukuttaa Eeli päiväunille onnistuu, ensi viikolla he voisivat olla kaksin hieman pidemmänkin päivän.
Sairaalassa oli erittäin mielenkiintoiset aamukierrot tänään, ja lääkäri, jonka kanssa olen nyt nämä pari päivää ollut, jopa kysyi mielipidettäni parista asiasta, esimerkiksi pään ct-kuvista, jotka tunnetusti ovat vahvinta osaamistani! Tänään näin elämäni ensimmäisen tuhkarokkopotilaan, osastolla oli myös hydrokefaalinen meningiitti, useampia päiviä kouristellut enkefaliitti sekä toistaiseksi tuntemattomasta syystä johtuva akuutti maksan vajaatoiminta. Nämä, kuten lähes kaikki muutkin potilaat, olivat iältään yhden ja kahden vuoden välistä. Lisäksi tutkin erään kehitysviivästeisen 5-kuukautisen, joka oli aliravitsemuksen hoidossa osastolla. Kiertoihin – kierrämme kaksi osastoa – meni varmasti noin tuplaten se aika, mikä normaalisti, mutta siitä sai paljon enemmän irti, sillä lääkärikin joutui hieman miettimään joitakin hoitolinjoja, eikä vain juossut potilaita läpi, kuten yleensä. Laboratoriotutkimuksia ja röntgenkuvia täällä saa hyvin, mutta esimerkiksi ct:t ovat suht uusi juttu (en ole varma, onko sairaalassa omaa ct-laitetta) ja esimerkiksi ultraäänitutkimuksia ei saa nyt, sillä ainut lääkäri, joka niitä tekee, on lomalla. Radiologien lausuntoihin ei voi kuulemma varauksetta luottaa, eikä niitä todella välttämättä edes saa -> tulkitsimme siis itse 1-vuotiaiden pään ct-kuvia... No, molemmissa oli selkeitä löydöksiä, mutta myös epäselviä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti