7.8.2014 Matkustaminen Windhoekiin on perseestä

Maan pääkaupungilla on paha karma. Lähdin ajamaan Ondangwa Town Councilin Volvo S40:llä kohti Windhoekia viime perjantaina 1.8. Tarkoitukseni oli hakea Suomessa opiskeleva pakistanilainen Irfan ja kaksi namibialaista opiskelijaa tekemään jätehuollon selvitystä pohjoiseen.

Matka eteni joutuisasti Tsumebin ja Otavin kautta Otjiwarongoon asti. Tämän jälkeen jäin ikävästi nalkkiin poliisin random-kameraan. Olin ajanut ylinopeutta ohittaessani edellä menevän rekan. Takana tullutta toista autoa poliisi ei kuitenkaan ottanut haaviinsa. Selvisin tilanteesta varoituksella ja poliisin pelisilmän avulla. Seuraava vastoinkäyminen odotti Windhoekissa De Vagebond B&B:n pihassa kun huomasin jättäneeni Volvon ajovalot päälle 15 minuutiksi. ”Low Voltage Alert”… Volvo kuitenkin käynnistyi ja pääsin matkaan. Menin syömään läheiseen Woermann Brockiin ja sieltä läheiseen kahvilaan nauttimaan viisivuotishääpäivän suklaakakunpalan. Kahvilasta lähdettyäni huomasin Volvon tuulilasissa lapun: ”Invalid parking, stupid idiot!”. Missään ei tosin lukenut eikä vartija kertonut, että kyseessä oli invapaikka.

Lähdin Volvolla kahvilan pihasta hieman jännittyneenä ja laskeuduin varovaisesti yli rotvallin tielle. Kuului hienoinen kolina ja yhtäkkiä alkoi kuulua rahinaa Volvon etuosasta. Ajoin seuraavaan tapaamispaikkaani erään rakennuskonsulttifirman pihaan kuunnellen ja ihmetellen rahinaa. Tapaamisen jälkeen yritin löytää vikaa Volvosta, en löytänyt mitään. Lähdin liikkeelle ja ajelin jonkin aikaa kunnes Volvo ei enää suostunut liikkumaan eteenpäin. Vaihteet tuntuivat toimivan, mutta aivan kuin käsijarru olisi ollut koko päällä. Asiaa jonkin aikaa pohtiessani liikennevaloissa pimenevässä illassa, keksin soittaa hansikaslokerosta löytyneeseen Volvon palvelunumeroon. Palvelun kautta paikalle ilmestyi hieman epäilyttävä parivaljakko hinausauton kanssa. Volvo hinattiin lavalle ja 1050 N$:ia köyhempänä luovutin auton avaimen hiippareille. Volvo lähti merkkihuoltoon, niin ainakin toivoin.

Lauantai-aamuna oli tarkoitus lähteä hakemaan Irfania lentokentältä. Volvon puuttuessa, tilasin taksin. Noin klo 5:30 Irfan soittaa ja ilmoittaa, että hän on pienoisessa pulassa ja edelleen passintarkastuksen väärällä puolen. Saavuttuani paikan päälle menen keskustelemaan passivirkailijoiden kanssa. He kysyvät passiani, joka ei tietenkään ole mukana. Selviää, että viisumini lakkasi olemasta 18.7. ja minun ei pitäisi enää olla maassa. Pienen hetken ajan jännäkakka meinaa yllättää, mutta sitten tietoyhteiskunta pelastaa tilanteen. Muistin, että olin skannannut viisumini ja näytin sen kännykästäni. Asia raukesi, mutta siirryimme välittömästi takaisin alkuperäiseen ongelmaan. Irfanin turistiviisumi ei kelvannut virkailijoille ja he vaativat työviisumin hankkimista. Pitkän kädenväännön jälkeen saimme Irfanille elinaikaa 14 päivää. Vuokrasimme auton ja lähdimme takaisin majapaikkaamme.

Rauhallisen viikonlopun jälkeen maanantaina alkoi tapahtua. Kävimme tapaamassa Polytechnic of Namibian rehtoria ja projektin muita osapuolia. Saimme hyvät neuvot viisumiasian ratkaisemiseen. Tämän lisäksi iltapäivällä selvisi, että Volvon jarrut olivat lukkiutuneet joka aiheutti liikkumattomuuden. Volvo korjattiin tiistaiksi, joten pääsimme lähtemään kohti Ondangwaa aikataulun mukaisesti, mutta ilman namibialaisia opiskelijoita. Reissusta on vaikea löytää hyviä puolia, mutta sunnuntain seepraillallinen oli taas arvoisensa kokemus.