10.8.2014 Reissun toiset pikkuleivät leivottu

Reissun toiset pikkuleivät leivottu (ja lähes syöty), eli tämänkin talon kaasu-uuni testattu. Taitaa uuni pissiä lämpöä jostain, kun pikkuleipiä sai paistaa melkoisen pitkään muka oikeilla asteilla ja keittiöön tuli kovin kuuma. Pellit ovat lisäksi kovin pieniä, joten paistamiseen vierähti tovi, ja pari pellillistä paloikin, sillä tietenkin ulkona oli samaan aikaan jotain härdelliä, mitä piti olla ihmettelemässä…

Ruokapuolella jatketaan, sillä tänä aamuna Eeli ja minä kylvimme siemeniä viime sunnuntaina Sylvian kanssa raivaamallemme puutarhapläntille. Se ei ole mikään valtavan kokoinen, mutta istutimme tomaattia, avomaankurkkuja, salaattia, pinaattia, papuja, porkkanoita ja parsakaalia. Näistä vain yhtä suositeltiin istutettavaksi talviaikaan, joten saa nähdä, miten käy. Ahkera kastelu lienee avainasemassa, kunhan vaan muistamme ja saamme sen tehtyä ilman, että siemenet valuvat veden mukana pois! Maa on hienon hienoa hiekkaa, ja paikka sellainen, jossa on joskus poltettu roskia. Se on kyllä selvästi tummempaa ja hieman kuohkeampaa kuin hiekka, mutta yhtä hienojakoista, ja siis leviää helposti kasteluveden mukana, jos lätäkköjä pääsee syntymään. Raskasmetallisisältö on tuntematon, mutta ainakin maassa on enemmän ravinteita kuin pelkässä hiekassa. Ehkei me kuolla, vaikka saataisiin sieltä enemmänkin satoa kuin kolme pientä salaatinlehteä. Paikallisia kuulemma opetetaan kasvimaata perustaessa ensin kaivamaan kuoppa, polttamaan siinä roskia ja sitten kasvattamaan ruokaa.

Eeli on viime viikkoina alkanut potemaan eroahdistusta, ei tosin erossaoloahdistusta vaan eroamisahdistusta meikäläisestä ja yrittää fyysisesti estää minua lähtemästä sairaalaan. Täytynee kokeilla seuraavaksi niin, että minä olen se, joka lähtee ensin, ja Risto viimeisenä, jos vaikka olisi helpompaa. Toistaiseksi Risto on lähtenyt ensimmäisenä, jolloin Eelin on heilutellut nätisti heipat, mutta kun minä olen ollut lähdössä niin on tullut itku ja harmi.  Päivät menevät kuitenkin kuulemma hyvin, ja lastenhoitaja Ndiina on saanut Eelin hyvin päiväunillekin, vaikka ensimmäinen yritys ei ollutkaan kovin lupaava (40 minuuttia Ndiina oli yrittänyt saada Eeliä sänkyyn, mutta Eeli oli vain leikkinyt, sitten piti mennä itse pelastamaan tilanne.) Nyt kokeilemme sellaista järjestelyä, että Ndiina on täällä kaksi pitkää päivää, kun minä olen sairaalassa, ja kaksi lyhyttä päivää, joista toisena siivoaa ja toisena on Eelin kanssa, jotta meikäläinen voi opiskella tai käydä kaupassa tm. Meillä ei ole vielä Eelille lastenistuinta (tosin löysin Riston työkavereiden neuvoilla Ondangwasta kaupan, jossa niitä myydään), ja Eelin kanssa autoilu on ollut hieman haastavaa, kun takapenkillä pitää aina olla joku pitämässä Eeli istumassa (se on Eelin mielestä äärimmäisen tylsää, sillä silloin ei ikkunasta nää ulos). Kaupoissa Eeli on alkanut myös aika mahdottomaksi, jouksee vain päättömästi ympäriinsä, eikä näe eikä kuule mitään eikä ketään. Asiaa ei myöskään ole auttanut se, että meillä on usein ollut Helena tai Sylvia mukana, ja koska he eivät osaa Eeliä komentaa suomeksi, he ovat tyytyneet juoksemaan hänen perässään sillä välin kun me olemme koittaneet löytää tavaroita oudosta kaupasta, jossa niitä ei välttämättä edes ole. Niinpä on ihan kiva, jos joskus pääsee kauppaan ilman Eeliä!

Edelleen ruuasta tuli mieleen maito. Paikalliset pitävät sitä kovin kalliina, ja kyllähän se suhteessa onkin, sillä se maksaa lähes saman verran kuin Suomessa! Spar on täällä ainoa kauppa, josta tähän mennessä olemme löytäneet rasvatonta maitoa. Se on UHT:a, mutta oikein hyvää. Tavallinen kurkku, eli english cucumber, on myös ainakin nyt talviaikaan Suomen talvihinnoissa. Liha ja kokis ovat halpoja, kokislitra maksaa alle puolet maitolitran hinnasta.