Kävimme lauantaina noin 20 km päässä Windhoekista
sijaitsevassa Daan Viljoenin Game Reservessä. Paikka on suuri aidattu alue,
jossa eläimet saavat löntystää vapaasti. Turisteille alueelta löytyy pari
merkittyä vaellusreittiä (3 km ja 10 km), itse ajettava lyhyt safarireitti ja
normaalit ravintola- ja yöpymispalvelut. Alueen sisäänpääsymaksu oli
naurettavat kolme euroa per aikuinen, joten rahalle sai sopivasti vastinetta.
Hintaa varmaankin selitti vuodenaika ja harvinaisempien eläinten puute (Big 5).
Alueella oli siis erittäin pieni mahdollisuus tulla syödyksi.
Alueelle tultiin portista, jossa täytettiin
sisääntulokaavake ja saatiin ohjeistusta. Meitä nauratti portilla vartijanainen
nimeltään Helmi suomalaistyylisessä karvahatussaan. Yöllä ja aamulla on kylmä,
joten asiassa ei sinänsä ollut mitään ihmeellistä. Hän kysyi myös montako alle 17-vuotiasta autossamme matkustaa. Aura ja Eeli olisivat menneet halvennuksella. Kaavake piti toimittaa
alueen respaan, jossa maksettiin sisäänpääsymaksu. Matkalla respaan
allekirjoittanut meinasi saada paskahalvauksen, kun tien vieressä oli yllättäen
jäätävän kokoinen kirahvi. Olin jotenkin odottanut, että elukat olisivat olleet
vasta respassa. Hienoa ajatustyötä, hyvä Risto, painetaanpa jarrua.
Respan jälkeen lähdimme kolmen kilometrin vaellukselle,
jonka aikana näimme lähinnä kaikenlaista keltaista ja ruskeaa. Kuivunutta
heinää, puita, kakkaa ja hiekkaa. Kakasta ei voinut päätellä eläintä, mutta
ainakin apinalauma ja kudu-antiloopit tulivat nähdyksi. Vaelluksen jälkeen
lähdimme safariajelulle, jonka aikana tapasimme lisää eläimiä ja Eelikin pääsi
hokemaan ”iso”-sanaa jokaisen kohdalla. Reissun jälkeen kävimme vielä syömässä
paikallisessa ravintolassa. Eläinsaldoksi jäi tällä kertaa kirahvi, red
hartebeest, springbok, oryx, kudu, villisika, strutsi, apina ja kymmenkunta
lintulajia.
Lähtöpaikalla
Paikallinen hautausmaa, johon viimeiset ihmiset oli haudattu ennen 1950-lukua.
Reitti kulki kuivaa joenuomaa pitkin, kuivalla kaudella vettä ei juuri näkynyt.
Red hartebeest, ainakin näin luulen.
Näkymä Windhoekiin safarilta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti