18.7.2014 Sairaalareissuja ja roskaa

Selvästi huomaa, että sisälläkin on hieman lämmennyt kun oviakin on pidetty auki päivisin.  Tai siis meillä on normiovet ja sitten hyttysverkko-ovet, jotka ovat kyllä koko ajan kiinni. Mutta sisällä ei tarvitse enää koko ajan villasukkia. (Ei täällä kyllä kamalasti ötököitäkään nyt ole, mutta sitäkin erikokoisempia.)

Tutustuimme Onanjodkwen sairaalaan, kun Eeli uuden lastenhoitajansa valvonnassa hieman pöllöili viime maanantaina. Kävimme siis tikkauttamassa kolme tikkiä Eelin vasempaan kämmeneen. Eeli oli siis ulkona värittelemässä lasipöydällä, kyllästyi puuhaan ja alkoi heitellä kyniä ympäriinsä. Kun hoitaja keräili kyniä, Eeli kiipesi pöydälle ja tuli siitä läpi. Onneksi pöydässä oli alataso, Eeli ei siis tipahtanut kuin parikymmentä senttiä, mutta sai tosiaan ikävän haavan käteensä. Tämä luonnollisesti tapahtui hetkellä, kun paikalle ei ollut muita suomalaisia kuin minä ja Eeli, eikä yhtäkään autoa. Onneksi sain Riston kiinni palaverista, joka soitti edeltä tutulle ylilääkärille sairaalaan, että olemme tulossa. Sairaala on tuossa 10-15 minuutin kävelymatkan päässä, joten puhdistimme ja sidoimme haavan lastenhoitajan kanssa. Tämän jälkeen lähdin kantamaan Eeliä kantorepussa kohti sairaalaa. Pääsimme hoitoon ohi jonojen ja itse tikkaus kävi nopeasti ja ammattitaitoisesti. Maksujen ja muun kanssa olikin sitten hieman säätämistä ja epäselvyyttä; maksoimme ensin 400 Namibian dollaria, joka vaihtui 100 selitettyämme hoitoprotokollan uudelleen. Nainen, jonka kanssa asioimme huomasi asian itse, kunhan hokasi, että olimme jo olleet julkisella puolella, emmekä enää menossa yksityiselle. No, haava paranee hyvin, eikä meidän onneksi tarvitsekaan päivittäin käydä vaihtamassa sidettä sairaalalla, kuten meille ensin sanottiin. Sain heti tiistaina tarvittavat välineet mukaan, ja voin tehdä sen itse kotona joka toinen päivä. Ensi viikolla täytynee käydä poistattamassa tikit.

Meikäläinen oli tänään (perjantaina) ensimmäistä kertaa sairaalassa. Olen nyt ainakin aluksi lastenpuolella. Tänään kierrettiin kahdella osastolla ja juttelin lastenpuolen ylilääkärin kanssa kaikenlaista. Tällä hetkellä Onandjokwen sairaalassa on ilmeisestikin neljä lastenosastoa, ja ellen aivan väärin ymmärtänyt, niin vain kolme lastenlääkäriä. (Ilmeisesti kuitenkin yksi oli kirurginen osasto, jossa kirurgi kiertää?) Opiskelijoita on useita, sillä ulkomailla lääketiedettä opiskelevat namibialaiset ovat kesälomilla kotimaassaan, ja ainakin osan aikaa sairaaloissa. Heistä lienee osastoilla enemmän hyötyä kuin minusta, sillä voivat oikeasti kommunikoida lasten ja vanhempien kanssa äidinkielillään. Poliklinikkaa en vielä nähnyt, mutta olettaen että sellainen on olemassa, siellä voisi olla minulle järkevämpää tekemistä. Paperitöitä täällä ainakin on erittäin vähän, mitään kunnollisia tulotekstejä tai loppulausuntoja ei kirjoitella, hyvin lyhyesti vain tärkeimmät asiat papereihin. Kotiuttamisetkin tehdään suoraan kierrolla; pari asiaa sairaalan lomakkeisiin ylös ja hoitoaika, -syy ja jatkolääkitys potilaan terveyspassiin ja heippa. Helppoa on, joten osastot eivät liene kovin kuormittavia lääkäreille ainakaan nyt, kun opiskelijoita on paikalla. Tosin esim. aliravitsemusta täällä on paljon, eikä ravitsemusterapeutteja ollenkaan, joten ravitsemusneuvontakin on lääkäreiden vastuulla.

Lapsille ei ole sairaalassa myöskään sosiaalityöntekijöitä (aikuisille on kolme, mutta he eivät suostu lasten asioita hoitamaan!). Mikäli sellaiselle on tarvetta, se täytyy löytää sairaalan ulkopuolelta. Tänäänkin oli yksi aliravittu lapsipotilas, joka asui kahden isoäitinsä luona, ja vaikka lapsen isä oli töissä (äiti ilmeisesti vielä koulussa), hän ei suostunut osallistumaan lapsensa elättämiseen. Tämä on sosiaalipuolen ongelma, mutta olisihan se nyt helpompi hoitaa, jos heti sairaalassa olisi joku, joka voisi alkaa asiaa hoitamaan! (Ja kun mitään sähköistä potilastietojärjestelmää ei ole, tieto kulkee todella huonosti.) Ylilääkäri kertoi myös, että Namibiassa on kova lääkäribuumi meneillään. Kaikki haluavat olla lääkäreitä, mutta muut terveydenhuoltoalan toimijat on unohdettu kokonaan. Koko Namibiassa on kuulemma vain yksi paikallista valtakieltä puhuva puheterapeutti, ja fysioterapeuttejakin todella harvassa. Tarvetta siis todella olisi! (Tosin samainen lääkäri arvioi myös Onanjodkwen sairaalassa olevan alle puolet tarvitusta lääkärimäärästä, joten täälläkin on lääkäripula.)

No niin, se sairaalasta tällä kertaa. Meillä alkaa huomenna oshiwampon opiskelu, kun Helena 14-v. ilmoitti tulevansa kahdeksalta aamulla meitä opettamaan. Helena on siis meme Ainan, joka on lähetysseuralla töissä, tytär, joka käy täällä päivittäin. Hänen koulunsa on tuossa ihan vieressä, joten hän tulee sieltä päästyään aina tänne, ja joskus lähtee äitinsä kanssa kotiin ja joskus jää pidemmäksikin aikaa. Helenan kanssa on mukava jutella ja hän on toistaiseksi paras tietolähteemme paikallisista asioista, kun hän puhuu suunnilleen yhtä hyvää englantia kuin mekin! Lastenhoitajamme on 27-vuotias, ja hän puhuu selvästi huonommin englantia, joten kenties peruskoulujen rakenteet ovat hiljattain muuttuneet parempaan suuntaan. Englanti on kuitenkin ollut täällä jo pitkään koulukielenä. Peruskoulu on pakollista ja kestää 12 vuotta, kuusivuotiaasta 18-vuotiaaseen asti. Helena on jo parina päivänä näyttänyt joitain kouluvihkojaan ja kirjojaan, tutkimukset niiden ja opetuksen tason osalta jatkuvat! Koulujuttuja tulee varmasti lisää myöhemmin.

Ristolla on jo nyt levinnyt ajankäyttö käsiin, sillä hän on ottamassa ainakin osittain vastuulleen, omien töidensä lisäksi, Ondangwan kunnan teknisen johtajan tehtävät. Risto saapui paikalle oikealla, tai väärällä, hetkellä, kun tekninen johtaja oli juuri irtisanoutunut. Lisäksi Ristolla on puuhaa erinäisten muiden projektien parissa. Se niistä kahden kesän kesälomapäivistä sitten.

Täällä on paljon roskaa. Täällä Oniipan alueella on nykyään muutama Molok-roskasäiliö. Ne ovat kyllä käytössä ja olen omin silmin nähnyt useammankin ihmisen vievän tuohon meitä lähimpänä olevaan roskapussin, mutta roskia on silti joka paikassa. Toki tämän viikon roskiksetkin ovat olleet niin täysiä, että on aivan sama viekö roskansa sinne vai ei, kun lehmät ja vuohet joka tapauksessa levittelevät niiden ylitsepursuavan sisällön ympäriinsä. Risto kuuli, että Oniipassa Molokit tyhjennetään kerran kuussa. Voi olla, että joudun kirjoittamaan Molokien kylkeen ohjeen pullojen ja tölkkien litistämisestä ennen roskiin laittoa sekä teippaamaan plakaatin viereen esimerkin litistetystä pullosta. Näihin tunnelmiin!