30.10.2014 Opuwo ja Ruacana

Viime viikonloppuna kävimme turisteilemassa Opuwossa ja Ruacanalla, ja veimme samalla suomalaisen yli 80-vuotiaan lähetystyöntekijän Ullan takaisin kotiinsa. Olipa mukavasti viileämpää Opuwossa! Majapaikoissa nautimme toimivista viilentimistä sekä uima-altaista. Varsinkin Eeli oli super innoissaan päästessään uimaan. Ullan pihapiirissä oli myös paljon pikkutipuja sekä kesy koira kolmen pennun kanssa, ja kaikki nämä saivat myö asiaan kuuluvan huomionsa Eeliltä.

Obuwossa muistetaan Marttia. Nimien kirjoittaminen väärin on täällä hyvin tyypillistä.

Opuwossa kävimme oman oppaan saattelemana tutustumassa lauantaina himbapihapiiriin, jossa oli tähän aikaan vuodesta paikalla oikeastaan vain naiset ja lapset, sillä suurin osa miehistä ja vanhemmista pojista oli karjan kanssa vihreämmillä niityillä, ja palaavat sateiden mukana kotiin. Himbat elävät perinteisesti edelleen; he eivät juuri rahaa käytä, vaan kaikki omaisuus on karjassa. Himbakylä käsittää useita pihapiirejä. Yhdessä pihapiirissä asuu aina yksi iso perhe, esim. isovanhemmat lapsiensa perheiden kanssa. Kylät levittyvät laajalle, ja niillä on omat päälliköt. Koulutusta ei katsota tarpeelliseksi, joten hyvin harvat lapset pääsevät kouluun. Poikien integroitumista muuhun väestöön katsotaan paljon rennommalla otteella kuin tyttöjen; Ulla kertoi, että kerran länsimaisesti pukeutunut himbatyttö oli piesty kuoliaaksi. Kysyimme naisilta suhtautumista länsimaisten vaatteiden käyttöön, ja vastaus oli, että kutsuisivat näin tekevää naista hyvin rumin sanoin, mutta miehelle riittää, kun jättää t-paitansa kotiin tullessaan aidan päälle. Toisaalta kuitenkin se kaupallinen asia, mitä himbanaiset käyttävät runsain määrin, on hiuslisäkkeet. Aikuisen naisen hiukset ovat letillä ja joka letin päässä on valtava tupsu, ihan kuin Suomessa pipoissa muutama vuosikymmen sitten. Ennen kuulemma hiuslisäkkeinä käytettiin miesten hiuksia.

Eeliin kaikki olivat sielläkin ihastuneita, paijailivat hiuksia ja olisivat kuulemma mielellään ottaneet Eelin sinne asumaan. Eivät varmaan olleet nähneet noin pientä valkoihoista ennen, harvoimpa näin kauas lomamatkalle pienen kanssa lähdetään.

Eeli ja pojat

Himba-naiset

 Ruacanalla kävimme oikeastaan vain putouksilla, joilla tosin tähän aikaan vuodesta ei juurikaan vettä ole. Hienot ne olivat silti, ja isommat kuin ajattelimme. Eeli jaksoi meistä parhaiten kävellä portaat alas joen töyräälle ja takaisin ylös! Matkalla kotiin pysähdyimme ihmettelemään valtavaa apinanleipäpuuta, joka oli arviolta 1000 vuotta vanha, ja Afrikan toisiksi vanhin. K.o. puihin alkaa iän myötä muodostumaan luonnollisesti aukkoja sisäpuolelle. Näitä oli heimosotien aikana käytetty piiloutumispaikkoina. Myöhemmin suomalaiset lähetystyöntekijät olivat tehneet sisäänmenoaukon lähes maan tasalle ja koloa oli laajennettu niin, että nykyään sinne mahtuu n. kaksikymmentä ihmistä istumaan sisälle. Puuta on aikojen saatossa käytetty monenlaisiin kokoontumisiin, ja jopa kappelina.

Ruacana falls, todellisuudessa putous olisi kuvan oikeassa laidassa puun takana huomattavasti suurempana.

Great Baobab Tree Outapissa

Alkaa olla ikävä Suomeen. Odotan innolla hyttysajan loppumista (jota täällä ei tapahdu juuri ikinä) ja järkeviä sekä sisä- että ulkolämpötiloja. Kaikki alle 30 asteen lämpötilat käyvät, sisällä tosin en kaipaa pakkasta. Oli ikävä huomata, kuinka reissusta tullessa meille päin tultaessa lämpötila pikku hiljaa kohosi… Pakkaamista on kovasti jo mietitty, mutta juuri mitään ei vielä tehty. Ilmeisesti ainakin pakkanen pitäisi muistaa syödä tyhjäksi!

Toisaalta tuntuu myös, että aika loppuu kesken. Sairaalalla on ollut mukavaa, ja ainakin pari kollegaa voisin ottaa mukaan Suomeen työtovereiksi. Äitiyspakkausprojektini on pahasti kesken, muutamassa paikassa pitäisi vielä ehtiä käymään, ja erinäisiä matkamuistoja yms. pitäisi saada ostettua. Onpa rankkaa. Noh, huomenna mennään neliviikkoisia koiranpentuja katsomaan, ehkä sitä sitten jaksaa taas!