Kaikenmoiseen sitä tottuu, muttei kuitenkaan ihan mihin
tahansa. Nyt on alkanut hyttysiä olemaan selvästi enemmän. Viime yönä nousimme
kahdesti sytyttämään valot ja listimään hyttyjä, ja patjojen väliin tungetusta
hyttysverkosta huolimatta sain ainakin neljä uutta puremaa. Myös Eeli ja Risto
ovat pitkästä aikaa saaneet muutaman piston.
Onni on mukavat naapurit. Meillä asuu naapurissa suomalais-namibialainen
perhe; suomalainen pariskunta ja namibialainen jo aikuinen ottotytär. Eelin
kanssa käydään harva se päivä tervehtimässä Tiitaa (Riitta), Syssiä (Sylvia) ja
Mimoa (Timo) sekä ruokkimassa heidän kanansa. Olemme päässeet siellä saunaan
useampaan otteeseen (”oma” saunamme on surkea remontin jäljiltä; hieno, mutta
liian iso tuolle kaasukiukaalle), syöneet hyvin ja lainanneet suomalaista vähän
uudempaa luettavaa kuin mitä omasta kirjastostamme löytyy. Perjantaina kävimme
naapurissa käyttämässä sähköuunia, paistoin mustikkapiirakkaa Aleksien
nimppareiden kunniaksi. Onnistui varmasti paremmin, mitä omalla kaasu-uunilla
olisi onnistunut, mutta hieman jouduin kikkailemaan ylä- ja alalämpöjen kanssa,
kun vaihtoehdot olivat joko tai! Muu maa mustikka, mutta mä kyllä pidän
suomalaisista mustikoista enemmän... Olivat aikas mauttomia nuo ulkomailta
tännekin tuodut pakastepensasmustikat. Ehkä siis ensi kerralla kokeilemme
mansikoita.
Tänään vierailimme Sylvian isoäidin ja tätien luona in the
village, pääsimme siis tutustumaan siihen, miten suurin osa pohjoisen
asukkaista asuu. Talot ja pihapiiri ovat aidattu, ja niitä ei oikeastaan voi
erottaa toisistaan. Pieniä erillisiä majoja, pelti- tai tiilitaloja, kyhäelmiä
ja pihoja on paljon. Oikeastaan voi ajatella, että joka huone on oma majansa;
makuuhuone oli tiilistä rakennettu, keittiö ulkotiloissa, varastot oksamajoja,
olohuone, jossa myös ruokailimme, oli se kyhäelmä (alun perin seinätön maja,
johon oli seiniksi viritelty erinäisiä pellin paloja). Tuliaisiksi veimme perus
ruokatarvikkeita, kuten tapana on: öljyä, sokeria, leipää, riisiä, kanaa, tomaattia
ja tietenkin kokista. Meille kokattiin perinteistä kanaa ja mahangupuuroa,
josta tehdään sellaista tatinaa. Kaikki syövät käsin suoraan tarjoiluastioilta.
Ruoka oli vain meitä vieraita varten, mutta Sylvian serkkupojat söivät sitten
loput, ja Eeli istahti heidän väliinsä maahan asiantuntevan näköisenä
ruokailemaan vielä hieman lisää. Koska mahangu kuivataan auringossa, siihen
pääsee aina sekoittumaan hieman hiekkaa, joten puuro pitää osata vain mössätä
suussa ja olla pureskelematta! Ensimmäisen kerran, kun maistoimme puuroa, ei
Eeli siitä välittänyt, mutta onneksi nyt söi. Pääsimme kokeilemaan korin
tekemistä palmunlehdistä sekä marulapähkinöiden halkaisua.
Heillä oli lehmiä ja vuohia, mutta ne olivat laiduntamassa.
Kanat olivat kotona, ja niitä olikin sitten joka kokoa pikkutipuista aikuisiin.
Eeli juoksi niin innokkaasti kanojen perässä, että sai myös oman kanan! Täällä
on tapana antaa kanoja lahjoiksi. Onneksi naapureilla on pari kanaa, ja saimme
Eelin kanan, Friedan, heidän häkkiinsä asustelemaan toistaiseksi. Frieda on
valkoharmaa ja vielä pieni, aikalailla pikkutipun ja aikuisen kanan
puolivälistä. Eeli uskalsi pidellä sitä sylissäkin, kun sillä oli jalat sidottu
yhteen, ja heti päiväunien jälkeen kävimme katsomassa sitä ja viemässä sille
riisiä.
 |
| Perinteistä ruokailua |
 |
| Frieda raukka |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti