2.9.2014 Joko nyt jotain muutakin elämään?

Yritän epätoivoisesti parhaillaan lähettää niitä pirun syväreitä yliopistolle painettavaksi ja nettijulkaisua varten. Nettiyhteys on erityisen hidas. Tämän lähempänä valmistumista en ole vielä ollut, mutta aina on mahdollista, että takapakkia tulee, ja olen seuraavan kerran yhtä lähellä esimerkiksi ensi viikolla.

Olemme sairastelleet urakalla; toissaviikolla Risto ja Eeli olivat kuumeisessa vatsataudissa ja viime viikolla me kaikki äksyimmän paikallisen flunssapöpön kynsissä. (Syvärit eivät suostuneet latautumaan, joten yritän uudelleen.) Nyt kuitenkin enää yskimme ja nokat vuotaa, toivoa on. Huomenna olisi tarkoitus minunkin taas mennä sairaalaan, viimeviikolla pidin omaa osastoa pystyssä täällä kotona.

Viikonloppuna olimme Etoshan kansallispuistossa täydellä autolla, eli minä, Eeli, Risto, Riston lopputyöohjattava opiskelija Irfan TAMK:sta sekä paikallinen Helena, josta olenkin tainnut aiemmin jo mainita. Näimme uutukaisia eläimiä leopardin nukkumassa puussa ja pari yksinäistä sarvikuonoa, jee! Näimme myös turisteja, jotka viereisistä autoista näkivät leijonia, mutta meillä leijonat jäivät näkemättä, kenties korkeammasta autosta olisi ollut iloa… (Aloitan kolmannen latausyrityksen. Sopii teemaan, jonka merkeissä syvärit ovat tähänkin asti edenneet.) Mutta vielä on suunnitelmissa yksi Etoshan matka, kun lähdemme Oniipasta kohti etelää, silloin pitäisi näkyä lintujakin paljon, sillä se on sadekauden aikaan. Odotan innolla flamingoparveja!

En muista, olenko jo maininnut, mutta meillä on täällä oma kirjasto. Siis suomalainen pikkukirjasto päätalossa, enkä muista, koska olisin viimeksi lukenut näin paljon! Varmaan joskus peruskoulun kesälomilla. Se on ihanaa, ja kirjastosta löytyy kyllä vaikka mitä, joskaan ei ihan uusinta lukemistoa. Myös Eelille siellä on paljon kirjoja, niin paljon, että ainakin joka kirjastokäynnille (n. 2 / vk) riittää uusi ihan ikätasoinen kirja! Tämä on iloinen asia myös vanhemmille, kun ei sitten ihan ikuisesti tarvitse lukea pelkästään sitä yhtä lempparia. (Aloitan latauksen jälleen. Varmaan huomenna selviää, että olen lähettänyt sen jo neljästi. Ja siis vaivautunut täyttämään sen pirun lomakkeen kolmasti liian usein.)

No niin, useita tunteja myöhemmin: syvärit lähetetty matkaan, n. kahdeksennella yrittämällä. Ensimmäisellä kierroksella loppui koneesta akku, illalla onnistui lopulta. Toivottavasti on sitten paperit odottamassa, kun palaan!

Paljon muutakin uutta on odottamassa, sillä kolmelle kaveriperheellemme on syntynyt jälkikasvua viimeisen kahden viikon aikana. Onnittelut helle! Etenkin yksi pikkuinen neiti on korkealla tapaamisprioriteeteissäni Suomeen palattuani, vaikkei ihan mini enää silloin lienekään. Toivottavasti ehditään kuitenkin nähdä vielä tänä vuonna!

Täällä on koulujen lomat juuri loppuneet ja kolmas lukukausi alkoi tänään. Oli aikas leppoisa päivä, kun pitkästä aikaa oltiin Eelin kanssa kahdestaan; ei ollut hoitajaa eikä Helenaa, joka on innokas Eelin leikittäjä, eikä oikeastaan nähty edes pihatyöntekijöitä, vaikka tänään olisi pitänyt olla heidän työpäivänsä. Saatiin siis kerrankin olla ihan rauhassa. Tai pitäisi varmaan sanoa, että oltiin kerrankin rauhassa. On ihan mukava, että ympärillä on ihmisiä, mutta meikä on ainakin niin suomalainen, että kaipaa myös rauhaa ja yksinäisyyttä välillä. Täytynee muutoinkin koittaa päästä taas käsiksi arkeen kaiken sairastamisen jälkeen; vähemmän tietotekniikkaa ja enemmän ihmisseuraa Eelille, jos vaikka ei kiukuttaisikaan enää niin kovasti. Eeli on kyllä aikas itsepäinen sille päälle sattuessaan; yksi ilta hän istui reilu puoli tuntia omatoimisesti jäähyllä (, josta osan pimeässä huoneessa, kun me mentiin jo nukkumaan), sillä ei halunnut huuhdella suutaan hampaidenpesun jälkeen. Siis hyviä vinkkejä otetaan vastaan: mitä tehdä, kun uhkailu, kiristys ja lahjonta eivät tepsi?

Eelin lisäksi kyseiset keinot eivät toimi myöskään nettiyhteyteen, joten en poustanne tätä vielä tänään…