26.9.2014 Synnytyksiä ja muuta mukavaa

Samaisesta viimekirjoituksen pikkukeskosesta: on se sitkeä tapaus. Toissapäivänä kävin katsomassa, kuinka hän voi, ja neljä hoitajaa istuskeli aivan keskoskaapin vieressä olevan pöydän ääressä. Lapsen happiviikset olivat irronneet. Kävin sitten pesemässä kädet ja laitoin ne paikoilleen, kummasti hapetuskin korjaantui. Hoitajat jatkoivat istuskelua. Herää vain kysymys, mitä kaikkea muuta olisin voinut tehdä kenenkään siihen puuttumatta, enhän kuitenkaan ole vauvan hoidossa mukana mitenkään, käynyt vain paristi ihmettelemässä.

Sairaalan museo osallistuu meneillään olevaan perinneviikkoon, tai sitten se järjestää sellaisen. Joka tapauksessa joka päivä tällä viikolla on museolla ollut ulkoilmatapahtuma kouluille, noin neljästä, viidestä koulusta on ollut joku ryhmä mukana esiintymässä. Osallistuin keskiviikon juhlaan; aluksi laulettiin Namibian kansallislaulu ja sitten ryhmät esiintyivät vuorotellen. Todella hienosti tanssivat n. 12-vuotiaatkin, vaikeita rytmejä ja erittäin nopeaa jalkatyöskentelyä! Kuulin myös pari erittäin kaunista lauluesitystä, vaikkeivät perinteisiä lauluja laulaneetkaan.

Eilen olin seuraamassa synnytyksiä erään kätilö-, tai siis kenties sairaanhoitajaopiskelijan kanssa. (Se, etten ole varma asiasta, kertoo hyvin, kuinka tähdellisiä vastauksia täällä joskus saa suhteellisen suoriinkin kysymyksiin. Saati sitten kysymyksiin, joissa jo valmiiksi on pari eri vaihtoehtoa, silloin vastaus on lähes poikkeuksetta kyllä.) Vuorossa oli siis kolme kätilöä, joista kahden jopa näin tekevän jotakin. Toinen heistä jopa näytti minulle pari asiaa. Lisäksi paikalla oli kahdesta kuuteen opiskelijaa, joista jälleen kahden näin tekevän jotakin. Toisen, Sesilian, kanssa vietin suurimman osan päivästä, ja hän synnytyssalin puolella suurimman osan asioista tekikin. Lopputulemani opiskeluasiaan oli, ettei täällä ole erikseen kätilökoulutusta, vaan se on yksi erikoistumissuunta sairaanhoitajille, ja kaikki siis jossain vaiheessa ovat harjoittelussa myös synnärillä. Täällä voi olla joko nurse tai registered nurse, suomeksi kenties lähihoitaja tai sairaanhoitaja. Nurse-koulutus on kaksivuotinen college ja registered nurseksi opiskellaan yliopistossa neljä vuotta. Molempien työpaikka on kuitenkin sairaalassa tai klinikassa, täältä kun lähihoitajien Suomessa tyypillisimmät työpaikat puuttuvat (vanhainkodit ja lastentarhat). Tai siis on täällä muutamia lastentarhoja, niiden ammattikunnista minulla ei ole käsitystä.

Synnyttäminen Onandjokwen sairaalassa on vähän ankeampaa puuhaa kuin ihan missä tahansa Suomessa. Synnytyssalissa on neljä sänkyä, joiden välillä epämääräisiä verhoja, jotka ovat lähinnä tiellä. Synnyttäjän mukana ei voi olla ketään, kun yksityisyyttä ei ole. Hoitohenkilökuntaa ramppaa edestakaisin koko ajan, eivätkä he juuri välitä ottaa kuin pakolista kontaktia potilaisiin. Kenellekään ei siis sanota mitään muuta, kuin synnytyksen kannalta oleellista. Kivunlievitystä ei ole saatavilla. Jos kaikki etenee normaalisti, ei sikiöltä oteta sykekäyrää missään vaiheessa, vaan sykettä kuunnellaan perinteisesti stetoskoopilla. (Doppler-laitteesta on kuulemma patteri loppu, tosin en usko, että sitä kovasti kaivattiin.) Supistuksien monitorointi tehdään myös manuaalisesti, kymmenen minuutin ajan käsi äidin vatsalla kellotetaan supistukset. Kätilöt vaihtelevat, vaikkei vuoro vaihtuisikaan, ja vaikka kesken tikkien ompelun voi siihen jalkopäähän ilmestyä kolme opiskelijaa ihmettelemään. Itse lapsen syntymään tarvittavat tavarat ovat samassa paketissa, joita on kyllä riittävästi, mutta muita tarvikkeita, kuten paperia, pumpulituppoja, sängynsuojia yms. voi olla joskus hankala löytää. (Esimerkiksi käsipaperia ei ole ikinä missään päin sairaalaa, mutta onneksi olen löytänyt vessan, jossa on aina vessapaperia.) Syntyneet lapset ovat samassa huoneessa, mutta harvoin pitkään synnytyksen jälkeen äidillä, sillä omia sänkyjä lapsille ei ole, ja osa äitienkin sängyistä aika korkeita. Vauvat punnitaan ym. samalla vaa’alla, jonka suojaa ei kovin herkästi vaihdeta, ja kapaloidaan lämpölamppujen alle pari samalle patjalle. Aika suloisiahan ne siellä rivissä ovat, mutta esimerkiksi viereisessä sängyssä makaavalle kohtuun kuolleen lapsen synnyttäneelle eivät ehkä parasta katseltavaa. Kaikesta huolimatta ainakin Sesilian hoitamat kaksi synnytystä, joita seurasin, olivat ammattitaitoisesti hoidetut. Suurta infektioriskiä äideille tai vauvoille ei sairaalassa ole, mutta muutoin parannettavaa olisi runsaasti. Sairaalaan on suunniteltu huomattavia kunnostuksia ja uusia rakennuksia, ja niitä todella tarvitaan. Joka osastolla tilat ovat liian pienet. Synnyttämättömienkin osastolla oli kahdeksan hengen huoneessa nyt yksitoista sänkyä.

Lastenosastolle otettiin viime viikolla aliravitsemuksen hoitoon tähän mennessä laihoin lapsi, jonka olen täällä nähnyt. Pojalla on pituutta 72 cm ja painoa reilu viisi kiloa. Nostin hänet vaa'alle kerran, ja tuntui kuin olisi nostanut pelkkää luurankoa. Pojan kanssa osastolla on isoäiti, joka on varmaankin laihoin aikuinen, jonka olen nähnyt, pojan äiti on sairaalassa jollain toisella osastolla. Vauvalla oli myös monta päivää samat likaiset ja risaiset vaatteet, mutta sitten ilmeisesti muut osastolla olevat olivat antaneet hänelle omistaan, sillä mielestäni hänelä oli samat vähemmän rikkinäiset housut, jotka olin nähnyt aiemmin toisella potilaalla. Vein lapselle pari Eelin pienimmistä vaatteista sekä villasukat sekä vauvalle että isoäidille. Melkoisen epätoivoisessa tilanteessa ovat, äiti sairaana ja vanha isoäiti huolehtimassa hänestä ja lapsesta. Kukaan ei voi käydä töissä, joten perheellä ei ole mitään tuloja, ja vaikuttaa siltä, ettei ole hetkeen ollutkaan.

Muutama paikallinen on kysynyt, asutaanko Suomessakin majoissa vai samallaisissa taloissa, missä me nyt (eli reilun sadan neliön omakotitalossa). Selitä siinä sitten Suomen sääolosuhteista, talon eristyksistä ja kerros- ja rivitaloista ihmiselle, joka on nähnyt Ondangwan keskustassa kourallisen kaksikerroksisia toimistorakennuksia eikä voi ymmärtää, että päivälämpötila voi olla alle 20 astetta. Että se, että Suomessa ei asuta majoissa, ei johdu siitä, että kaikki olisivat rikkaita, vaan siitä, ettei Suomen oloissa yksinkertaisesti selviä ilman taloa ja sosiaaliturvaa. Tulee kumman pitkä vastaus yhteen pieneen kysymykseen!

Jotain mukavaakin tähän loppuun: joulu, joulu tullut on. Tai siis ei joulu, mutta joulunodotus. Joulukorttitehdas on käynnistetty, riisipuuroa kaivataan ja joululahjoja on alettu ainakin miettiä. Tänään tosin tehtiin Eelin kanssa ihan muita kuin joulukortteja!