Istun Namib Desert Lodgen huoneessa vahtimassa Eelin unta ja
katselen ikkunasta oryx-antilooppeja juottopaikalla punaisen kivimuodostelman
noustessa taustalla suojaamaan meitä Namibin autiomaan hiekalta. Meillä on ihan
perushuone, päätyhuone minirivarista, mutta tämä on silti todella kotoisa ja
melko fiini paikka. Meillä on ikkunat kolmeen suuntaan ja kaikki henkilökunta
on erittäin kohteliasta. Täällä on kaksi isohkoa uima-allasta, joissa
molemmissa on myös Eeliystävällistä uimissyvyyttä. Lounaaksi sai salaattia
-> taivas. Aurinko paistaa, mutta täällä myös tuulee, ja ilmanala on joka
tapauksessa mukavampi kuin pohjoisessa. Kyllä nyt ollaan lomalla!
Oikeasti ollaan oltu lomalla jo viikko, Oniipasta lähdettiin
16.11. ja Saana saapui 11.11., jolloin alkoi pehmeä lasku lomailuun. Viimeisen
pohjoisen päivän kunniaksi juhlimme naapurissa Sylvian konfirmaatiota ja
saunoimme illan, seuraavana aamuna sanoimme hyvästit molemmille Ainoille sekä
Helenalle. Suuntasimme ensimmäiseksi Etoshan kansallispuistoon, jossa emme
ainakaan toistaiseksi ole käyneet liian montaa kertaa, sillä näimme taas paljon
uutta; leijona pariskunnan makoilemassa juomapaikalla, gepardinaaraan
valvomassa kahta poikastaan, jotka maistelivat saalisantilooppia puun varjossa
sekä neljä strutsiemoa ylittämässä tietä noin kolmenkymmenen poikasen kanssa.
Kävelivät ihan kuin paraskin tarharyhmä; aikuinen ensimmäisenä ja viimeisenä,
ja kaksi lasten kanssa puolivälissä. Asiantuntevasti katselivat molempiin
suuntiin tietä ylittäessään!
Seuraavan kuuman yön vietimme Brandbergin kupeessa, ja
aamulla patikoimme katsomaan kuuluisaa White Ladyä, joka olikin mies. Pohjoisen
jäädessä taa ja meren häämöttäessä horisontissa alkoi kuumuus vihdoin haihtua,
ja lämpötila Swakopmundissa oli yöllä jopa viluisan puoleinen. Ensimmäisenä
päivänä kävimme ihastelemassa pelikaaneja, delfiinejä ja hylkeitä veneajelulla.
Pelikaanit tulivat veneeseen maistelemaan kalaa, ja saimme kuulla, että ne
syntyvät mustina. Teini-iässä muuttuvat vaaleanpunaisiksi ja aikuiset vasta
ovat valkoisia. Eläintarhoissa niitä pidetään vaaleanpunaisina esim.
sekoittamalla paprikajauhetta niiden juomaveteen. Myös pari venemiehistölle
tuttua hyljettä nousi veneeseen, ja yksi olisi kovasti halunnut tehdä lähempääkin
tuttavuutta kanssamme. Se, jota olisi kenties voinut paijata, oli niin
kiireinen, ettei kukaan ehtinyt! Illallista söimme ison laiturin nokassa
olevassa ravintolassa. Harmi, että ilta oli pilvinen, auringonlasku sieltä
olisi ollut varmasti todella upea. Joka tapauksessa oli aika mukavat maisemat,
kun joka suuntaan näki merta.
Toisena Swakopin päivänä kuntoilimme dyynille, mutta se oli
sen verran loiva ja hiekka tiiviissä, ettei alas päässyt kunnon liusua niin
kuin viimeksi. Saana ja Risto ottivat vielä kisan ylös uudelleen sillä välin
kun minä Eelin kanssa kiipeilin köysiaidalla. Onneksi eivät päässeet ylös
tasavauhtia, vaan toinen hävisi ja tarjosi siis kaikille kakkukahvit
kaupungilla! Illalla suuntasimme paikalliseen pitseriaan, jossa Saana söi
pitsastaan neljänneksen, ja minä sekä omastani että Eelin pitsasta yhteensä
kokonaisen pitsan, ja söimme Saanan kanssa suunnilleen yhtä paljon. Saanan
pitsa oli Mama Africa, reilun kokoinen pitsa rehevällä määrällä lihaisaa
täytettä. Itse testasin pekoni-banaanipitsan.
Ruokaelämykset eivät suinkaan loppuneet siihen, sillä loman
lopuksi olimme ehtineet maistaa springbokia, oryxia, kudua ja impalaa
(antilooppeja) sekä seepraa ja krokotiiliä, kaikkia erinomaisesti
valmistettuina. Kaikki edellä mainitut olivat maukkaita, paitsi krokotiilin
liha oli hyvin mitäänsanomatonta. Mutta onpahan nyt sekin maistettu. Eilen
illalla saatoimme Saanan lennolle kohti Suomea, itse seuraamme torstaina
perässä. Kaiken kaikkiaan ensimmäinen viikko lomaa oli erittäin antoisaa, mutta
kenties loppuloman syömme hieman kevyemmin. Hotelliaamiaisilla tulee syötyä
reippaasti, automatkoilla naposteltua kaikenmoista ei-niin-terveellistä, ja
illallisella on taas ahdettava itsensä täyteen, kun vihdoin alkaa olla hieman
nälkä. Kesäkilojen kerryttäminen hoidettu viikossa!
Tänään ajoimme Windhoekista lounaaseen, tarkoitus olisi
suunnata huomenna Sossusvleihin dyynejä ihmettelemään. Matka tänne oli
vähintäänkin mielenkiintoinen, onneksi Nokian kartta oli selvillä, vaikka
paperisen kartan ja todellisuuden tiet eivät ihan kohdanneetkaan. Tie(t) oli
myös aika ajoin melko nimismiehenkiharaista irtosoraa ja ajoittain hieman
jännittävämpää rallipolkua vuorten rinteillä; saatan vielä tarvita tänään
hieman hartiahierontaa… Kyseinen vuoripätkä ei varmaankaan ole
(turisti)ajokuntoinen sateiden aikaan, sen verran monta kertaa ylitimme
toistaiseksi kuivan joenuoman. Itse asiassa nytkin pääsimme kiertämään yhden
tien tukkivan lutakon, onneksi olemme maastoautolla liikkeellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti