Näimmä sitten oikeenkin käärmeen (vihreä aika pieni), keskellä tietä ja taisin ajaa sen päälle. Voi raukkaa.
Nimipäiväviikonloppu oli melkoisen tylsä, lauantaina kirjoitin raporttia, sunnuntaina vietin kolme ja puoli tuntia jumalanpalveluksessa. Urheimmat jatkoivat vielä muutaman tunnin (jatkotapahtuma nuorille naimattomille, totesin, että olen niin lähellä avioitumista, että mun ei enää tarvi). Kirkonmenojen jälkeen käväisin KFC:ssa syömässä ja sitten takaisin kirjoittamaan raporttia. Aika tylsää siis.
Alkuviikko meni vastaanottaen ja jakaillen kohteliaisuuksia. Projekti meni loppujen lopuksi ihan hienosti, oma paikkakin tuntui löytyvän loppua kohden ja hyvä mieli jäi ilmeisesti itsekullekin. Rahaa tosin tarvittaisiin kovasti lisää, jotta kauniit ajatuksemme voisi joku toteuttaa. No siitä huolimatta, saatiin aika paljon tehtyä kentällä, vaikkakin on turha kuvitella heidän pääsevän ikinä eroon kaikesta vedestä. Maanpinnan muodot eivät yksinkertaisesti mahdollista sitä ja pumppaaminen ei ole kovin kestävä ratkaisu pitkällä tähtäimellä. Toivon mukaan kuitenkin toteutuneilla toimilla vastaavat tulvat saadaan tulevaisuudessa estettyä ja päästään ns. perustilaan, jolloin tulvatuhoja ei aiheudu kun vesi saadaan pidettyä niitä varten järjestyissä altaissa.
Keskiviikon matkustaminen Windhoekiin oli kohtalaisen rasittava kokemus. Yleinen matkustustapa on pikkubussi, joita menee epäsäännöllisen säännöllisesti joka päivä joka suuntaan. Bussit ovat yleisesti ottaen ihan ok kunnossa, mutta niissä on kovin ahdasta ja kuskista riippuen matkanopeus vaihtelee 120-160 km/h välillä. Oma matkani alkoi kello 10 odottamalla ensin viisi tuntia, jotta bussi saatiin ahdettua täyteen matkustajista. Ymmärtäänhän sen, kustannustehokkuuden maksimointia, mutta asiakastyytyväisyyden minimoimista. Siitä sitten paineltiin seitsemän tuntia (700 km) pysähtymällä kerran viideksitoista minuutiksi Otjiwarongoon. Matkan meni vikkelään, mutta hiki tuli, takapuoli puutui ja afrikkalainen musiikki tuli vastenmielisen tutuksi. Musiikki oli tunnusomaisesti kovalla koko matkan ajan.
Nyt Windhoekissa tutussa Guest Housessa. Päivällä ihmettelin kriketin saloja, kesken pelin pidetään "teetauko" ja "lounastauko". Pelivaatteet ovat brittiläiseen tyyliin golf-asuja muistuttavia slipovereja ja suoria housuja. Todella hidasta touhua ja pelit ilmeisesti kestävät parhaimmillaan useita päiviä. Ideakin selvisi jollakin tasolla muutaman tunnin seuraamisen jälkeen. Hämmentävää, että sellainen kekkulointi aiheuttaa niin suurta intohimoa vanhoissa brittimaissa ja yleisökin suorastaan riehaantui aina välillä. Rugby on vastaava laji, mutta ainakin se on aktiivisempaa ilman teehetkiä.
Perjantaina muutama tapaaminen ja sitten itsenäisyyspäivän viettoon (lauantai).
3 kommenttia:
Iloista itsenäisyyspäivää sitten vaan! ;) Täällä "vietettiin" juuri tasa-arvonpäivää.. Toivottavasti sen verran työskentelevät juhlinakin, että Saksaan asti pääset..! Mä oon tän päivän viettänyt korruptiolahjoja keräten, sullekin on monta kynää odottamassa! Nährään! :)
Mainiota, täällä tuntuu aina katoavan kaikki kynät. Mietityttää hieman tuo lento, yleensä koneet lähtee vasta sunnuntai-iltaisin ja suomalaisia on tulossa tänne sunnuntai-aamun koneella. Voisiko olla niin, että Air Namibialla on kaksi konetta...
ewrwerwer
Lähetä kommentti